Elinkeinot uuden ajan taitteessa

  Keskiajalla oli tapana hankkia lisätuloja eränkäynnillä. Turkisten myynnillä ja kalastuksella voitiin maksaa veroja. Taloilla oli kaukoerämaita  1560-luvulle asti. Sappeelaisten on mainittu olleen innokkaita erämiehiä. Neljällä talolla oli vielä 1554 eräsijansa: Pietilän Lauri Pietarinpojalla Viitasaarella Keiteleenpohjassa, Pakaraisen Mikko Mikonpojalla yksi miehenosa Pihtiputaan Muurrejärvellä, Hannulan Jussi Niilonpojalla yksi miehenosa Konginkankaan Listoniemessä ja Heikkilän Martti Pietarinpojalla Kivijärvellä Jauhoniemessä. Pietilän, Pakaraisen ja Hannulan isännät maksoivat veroa kalastuksestaan vielä 1558-59.  Kruunu alkoi jouduttaa savolaisten asuttamista näille maille vuodesta 1554. Samalta vuodelta on jo maininta, että Heikkilän eräsijalle oli asettunut savolainen uudisasukas nimeltään Häkkinen.  [iv]

  Maanviljelys ja karjanhoito olivat kuitenkin olleet pääelinkeino jo eränkäynnin aikanakin. Sappeessa mainitaan vuonna 1571 olleen yhdeksän taloa. Niistä vain kahdella oli yli kymmenen nautaa. Viisitoista vuotta myöhemmin mainitaan Hartikkalan Jaakko Matinpojalla ja Hannulan Lauri Juhonpojalla olleen kaksitoista nautaa. Vuonna 1624 Erkki Erkinpojan isännöimä Hutila oli pitäjän kolmanneksi varakkain karjatila. Talossa oli hevosia neljä, yksi sonni, lehmiä 16, mulleja kuusi, hiehoja kahdeksan, lampaita sekä sikoja kumpiakin kymmenen.

Vuonna 1636 Sappeen kahdeksassa talossa oli yhteensä 15 hevosta, 34 lehmää, 26 nuorta karjaa, 61 lammasta, vuohia ja pukkeja 43, sikoja vain viisi.[v] 

  Sappeenjärvestä Pälkäneveteen laskevassa Sappeenjoessa oli talojen yhteismylly. Se oli rakenteeltaan ratasmylly (hiullqvarn)  Toisessa myllyluettelossa sama mylly kuitenkin mainitaan talonpoikaisten jalkamyllyjen joukossa. Sellainen se oli rakenteeltaan ainakin 1700-luvulla.  Tuomo Koukkula sanoo Pälkäneen historiassa sen olleen lajissaan merkittävin Pälkäneellä. Verotileistä 1580-luvulta käy ilmi, että mylly oli silloin vielä yhteinen Salmentaan talojen kanssa.[vi]

  Kalastus oli järvien rannoilla asuvien sappeelaistenkin tärkeä elinkeino. Vanhan maanlain mukaan kalavesi kuului rannan omistajille. Rantamaat taas olivat kylien tai jakokuntien omistuksessa, joten kalastusta harjoitettiin kyläkunnittain. Yksi tapa oli yhteisnuotan veto. Nuottakuntaa johti nuottakuningas.  Vuonna 1601 sellaiseksi Sappeessa määrättiin Reko Erkinpoika Hutila.  Seuraavalla vuosisadalla kerrotaan sappeelaisten kalastaneen kolmella nuotalla keväisin ja syksyisin kuoretta ja muikkua. 

  Metsästykseen Sappeessa olivat myös hyvät mahdollisuudet. 1500-1600-luvulla saaliista oli maksettava riistavero eläiminä. Matti Jaakonpoika Hartikkala sai vuonna1600 sakkoa, kun oli luovuttanut ampumansa ristiketun muualle kuin voudille.

  Kyläyhteisössä erikoistui myös vähitellen käsityöläisten ammattikunta, seppiä, suutareita, räätäleitä. 1600-luvulta lähtien näille aloille alettiin nimittää laillistettuja pitäjänmestareita. [vii]

 

1600-luvun koettelemukset: verotus, sodat ja nälkävuodet

  Monet talot olivat 1600-luvulla taloudellisissa vaikeuksissa. Se tulee ilmi myös talojen omistuksen  vaihtumisena tiheään tahtiin koko pitäjässä. Talollisia rasittivat korkeat verot ja Ruotsi-Suomen suurvaltasodat.  Sappeessa Hannu Olavinpoika myi Heikkilän tilan Reko Erkinpoika Hutilalle v 1601. Tilan hinnaksi sovittiin 7 talaria ja 12 äyriä rahaa, 7 tynnyriä ja puoli pannia viljaa, 7 naulaa suolaa ja kolmannes vakkaa voita.[viii]

  Sotilasrasitus koski Sappeeta siinä kuin muitakin kyliä. Vuonna 1601 valtakunnassa määrättiin, että sotaväkeen oli otettava joka kymmenes kaikista 15 – 50-vuotiaista miehistä. Sitten pitäjän asekuntoiset ja palveluvelvolliset miehet jaettiin kymmenen miehen ruotuihin, joista jokaisesta otettiin yksi 18-40-vuotias väkeen. 1640-luvulta alkaen taloluku oli väenoton perustana. Ruodusta otettiin väkeen useimmiten joku palkollinen tai isännän sukulaismies.  Sappeesta kuitenkin Rantalan nuoren isännän Esko Jaakonpojan, Hannulan vävyn Antti Pietarinpojan, sekä Erkki Laurinpojan ja Erkki Erkinpojan oli lähdettävä 1626 sotimaan kruunun määräyksellä.  Pari vuotta myöhemmin otettiin sotaan Pietilän isännän veli ja Tervan talon poika. 30-vuotiseen sotaan joutui 1642 myös Hannulan isäntä Taneli Matinpoika, vaikka hän koettikin saada tilalleen renkiään.  Rantalasta joutui vuotta myöhemmin lähtemään  Esko Jaakonpoika ja Pietilästä Jaakko Erkinpoika. Myös Pietilän poika Erkki Jaakonpoika sai määräyksen 1655. [ix] 

 Varakkaimmat talot saattoivat välttää väenotot ryhtymällä suorittamaan ratsupalvelusta. Ratsumiehenä saattoi käyttää myös sijaista. Vastineeksi talot saivat verovapauden. Vuonna 1600 oli Sappeesta kaksi maanomistajaa ratsumiehinä  Matti Jaakonpoika Hartikkalasta ja Hannu Olavinpoika Heikkilästä. Myös Tervan talosta suoritettiin myöhemmin ratsupalvelusta.  1600-luvun lopulla kahdesta neljään taloa muodostivat ruodun, jolla tuli olla jatkuvasti palkattu ruotusotamies. Ruotu antoi sotamiehelleen sotilastorpan, pienen peltoalan ja niittyä, pienen palkan, sekä kyydin ja eväät harjoituksiin. Sappeelaisessa ruodussa oli  neljä taloa. Ruotusotamiehet palvelivat Hämeen läänin jalkaväkirykmentin everstiluutnantin komppaniassa yhdessä Lammin, Tuuloksen, Hauhon ja Sahalahden miesten kanssa.  Upseereille ja aliupseereille hankittiin virkatalot niiltä seuduilta, joilla heidän osastojensa miehistöä asui torpissaan. Monet näistä virkataloista eli puustelleista olivat 1600-luvulla joutuneet verorästien vuoksi kruunun nimiin. Sappeen Pakaraisesta tuli tällainen puustelli.[x]

  Talollisten vaikeuksia lisäsi myös esivallan tapa antaa verotusoikeus yksityishenkilöille. Nämä olivat yleensä aatelisia tai kuuluivat sotapäällystöön.  Läänityksiksi kutsutut oikeudet olivat aluksi määräaikaisia, mutta saattoivat muuttua perinnöllisiksi, jolloin tilasta käytettiin nimitystä rälssi.  Sotapäällystön edustaja Carsten Skedhe sai veroläänityksikseen myös Sappeen taloja 1600-luvun alussa. Rouva Barbro Skedhen mainitaan saaneen 1630-luvulla kuuden Sappeen talon verot: Pakaraisen, Rantalan, Pietilän, Heikkilän, Tervan ja Hannulan. Niistä kolme, Pakarainen, Heikkilä ja Hannula mainitaan edelleen vuosina 1647-82 ratsumestari Jost von Qvantenin läänityksinä  Sahalahden Haapaniemestä.[xi]

Sappeen talojen lukumäärä pysyi  kuitenkin vakaampana 1600-luvulla kuin monen muun Pälkäneen kylän, sillä sappeelaisia maita ei ostettu perustettuihin kartanoihin. 

  Sappeen asukkaiden kokonaismäärästä on ensi kerran tietoja vuodelta 1634. Kylän väkiluku on tämän ensimmäisen henkikirjan mukaan 52. Koko pitäjässä asukkaita oli 840, esim. Salmentakana 55, Onkkaalassa 58 ja Laitikkalassa 62.  Lukuun ei laskettu mukaan sotilaita, kartanoiden isäntäväkeä eikä alle 12-vuotiaita lapsia, joten todellinen asukasmäärä oli paljon suurempi. Suuret nälkävuodet 1696-97 koskivat ankarasti  myös näihin seutuihin. Pälkäneen asukkaista noin neljäsosan kerrotaan menehtyneen.[xii]  

  Sappeeta koetteli heti nälkävuosien päätteeksi myös tuhoisa tulipalo. Hannula ja Pietilä kärsivät niissä eniten. Ne jäivät autioiksi. Vouti ei löytänyt taloista 1697 entisten asukkaiden jäljiltä mitään inventoitavaa. Tuomas Tuomaanpoika, mahdollisesti Heikkilästä, tuli pari vuotta myöhemmin viljelemään Hannulan peltoja. Vuoden 1699 käräjäpöytäkirjaan on merkitty, että edelliset asukkaat olivat kuolleet nälkään ja kaikki rakennukset olivat palaneet. Pellot olivat kesannolla ja niityt metsittyneet. Pietilästä on samoilla käräjillä todettu kaikkien asukkaiden lähteneen kylästä ja rakennusten palaneen 1697. Pietilän uusi isäntä, Heikki Matinpoika, tuli Salmentakaa.  Talojen uusille isännille puollettiin kymmenen vuoden verovapautta. Tulipalossa kärsivät vahinkoa kaikki muutkin kylän talot. Ne olivat myös menettäneet kaikki asuin- ja karjapihan rakennuksensa, niin myös riihet ja ulkorakennukset. Karja oli saatu pelastetuksi. Hartikkalan sijainti muusta kylästä erillään pelasti sen. Käräjäkunnan muut talot antoivat sappeelaisille apua. Oikeus myös suositti taloille parin vuoden verovapautta jälleenrakentamisen ajaksi. [xiii]  

 

Suuren Pohjan sodan ja Isonvihan aika Sappeessa 

  Uuden koettelemuksen toi vuonna 1700 alkanut Suuri Pohjan sota ja Isoviha. Sota merkitsi verojen koventumista.  Vuosien 1708-11 verorästien tarkastuksessa on merkitty Hutilan talolla olleen huomattava verovelka. Isäntä oli kuitenkin ”rutiköyhä eikä voinut milloinkaan maksaa”. Tervan talolle oli kertynyt maksettavaa vielä enemmän. Isäntä Matti Sipinpojan oli lähdettävä sotaan.   

  Vihollisen ryöstelyt Kostianvirran taistelun vuonna 1713 ulottuivat myös Sappeeseen. Myöhemmin Pälkäneen käräjillä nimittäin todettiin, että Sappeen Hannulan Heikki Erkinpojalta vietiin karja, vetojuhdat ja kaikki irtain. Isonvihan loppuvaiheessa venäläiset keräsivät ihmisverona miehiä Venäjän armeijaan myös Sappeesta.  Nimeltä tiedetään vain yksi, Simo Tuomaanpoika, jonka venäläinen kapteeni Jelagin  vei 1720 sotimaan Venäjän etelärajalle.  Suuressa Pohjan sodassa Kaarle XII:n joukoissa Sappeen ruodusta menehtyneistä  tiedetään nimeltä, Taneli Profast. Hän palveli Hämeen jalkaväkirykmentissä ja katosi lumimyrskyssä Norjassa. [xiv]

  Pälkäne joutui kaikkiaan kärsimään sodan seurauksista suhteellisesti eniten. Vuonna 1719 pitäjässä vain viisi taloa pystyi pitämään neljää lehmää. Sappeen Hartikkala oli yksi niistä. 

 

Rauhan aikaa 1700-luvulla

  Talojen omistuksissa tapahtui rauhan tultua muutoksia.  Sappeen Tervan talo oli ollut jonkin aikaa kruununtilana ja viljelemättä. Se siirtyi 1726  uudelle suvulle, Hutilasta siirtyneelle Juho Erkinpojalle. Hän oli viljellyt taloa jo vuodesta 1717.  Talon aiemman omistajan poika Yrjö Matinpoika koetti lunastaa tilaa jälleen perintötilaksi 500 kuparitalarin summasta, mutta oikeus päätti 1726 asian Juho Erkinpojan hyväksi. Hänen sukunsa on viljellyt Tervan taloa siitä asti. 

Hutilasta halottiin vuonna 1734 isännän Matti Simonpojan veljelle Erkki Simonpojalle talo, joka sai nimen Eerola. Hutila-Eerolan ensimmäistä isäntää seurasi hänen poikansa Juho Erkinpoika 1756-1803.  Myös Hartikkalan ratsutila jaettiin  veljesten, Simo ja Juho Heikinpojan, kesken vuonna 1765.  Vajaat sata vuotta myöhemmin v 1858 talot jälleen yhdistyivät. 

  Pakarainen  oli muodostettu 1698 puustelliksi eli upseeriston virkataloksi. Sen pitkäaikaisimpia haltijoita olivat luutnantti Petter Gadde  1722-36, kersantti Joakim Tihlman 1750-64, vääpeli Otto Reinhold Schulman 1764-79 ja vääpeli Henrik Johan Nohrström 1787-1810.  Käytännön viljelyä hoitivat lampuodit eli vuokraviljelijät.  Rantalaa isännöi 38 vuoden ajan Erkki Erkinpoika  1710-48. Myös Pietilä sai pitkäaikaisen isännän, Yrjö Heikinpojan 1723-53. Heikkilän isännät  Heikki Matinpoika 1730-61 ja Tuomas Heikinpoika  1762-99 toimivat useita vuosikymmeniä lautamiehinä. Myös Hannula sai pitkäaikaiset isännät Juho Erkinpojan 1730-54 perillisistä. [xv]

  Paikallishallinnon tärkein muoto olivat käräjät. Niissä paikallista asiantuntemusta edusti kaksitoista lautamiestä. Sappeesta pitkäaikaisimmat lautamiehet olivat Heikki Matinpoika Heikkilä (1742-61) ja hänen poikansa Tuomas Heikinpoika Heikkilä (1762 – ainakin vuoteen 1770) . 

 

Maanviljelys ja karjanhoito ennen isoajakoa 

  Ennen isojakoa kylässä elettiin lähekkäin ja oltiin monissa asioissa riippuvaisia toinen toisestaan. Kylän talojen tontit olivat vieri vieressä nykyisen ennen jokea olevan Kirkkovenetien osuuden kahden puolen. Vain Hartikkala sijaitsi erillään. Pelto- ja niittyaitaukset rakennusten ympärillä olivat yhteiskäytössä, sillä maanviljely tapahtui valtaosin kylän tai jakokunnan  yhteisessä omistuksessa olleilla mailla.

    Kylässä oli 1700-luvun lopulla kymmenen taloa. Yhteensä peltoalaa oli 151:23 tynnyrinalaa eli runsaat 74 ha. Käytössä oli ns sarkajako. Vuosittain peltoala jaettiin talojen kesken, niin että mitatut sarat kiersivät kullakin vuorollaan. Jokaisella talolla oli äyrilukunsa, jonka perusteella peltoala kullekin mitattiin. Mittaväline oli kuuden kyynärän mittainen tanko, joka vastasi yhtä äyrinmaata.  Esimerkiksi Heikkilän ja Pakaraisen äyriluku oli puolitoista. Näiden talojen peltosarat olivat siten leveydeltään yhdeksän kyynärää, noin viisi ja puoli metriä. Hutilan äyriluku oli kylän suurin, neljä äyriä. Saman suuruinen oli Hartikkalan äyriluku, mutta sen pellot sijaitsivat erillään muun kylän pelloista.  Tervan ja Hannulan talojen äyriluku oli kaksi. Näiden talojen sarkaleveys oli siten seitsemän metriä. 

   Sarkojen jatkuva vaihtuminen ei innostanut ojittamaan peltoja.  Puolet pellosta pidettiin vuosittain kesannolla. Toinen puoli peltoja jaettiin rukiin ja ohran kesken siten, että rukiille kylvettiin siitä 2/3. Taloille pyrittiin järjestämään verojaan vastaavat karjanhoitomahdollisuudet. Sarkajako ulotettiin siten koskemaan myös niittyjä ja niiden raivaamisoikeuksia. Niiden lisäksi oli  pellonpientareita, mäentöyryjä ja rantaniittyjä kylänniittyinä. Heinäsato jäi yleensä kuitenkin heikoksi, sillä ulkoniittyjä ei aidattu. Karja kävi metsässä laitumella ja söi niittyjen heinän suurelta osin jo ulkoruokintakaudella. 

  Lähimetsät olivat kylän omaa ns rintamaan metsää. Sieltä haettiin tarvittavat lehdekset ja tuohet. Lähimetsästä myös oli arvioitu metsäosuudet talojen käyttöön uudisraivausmaaksi ja kaskimetsäksi. Niiden käytössä mentiin joskus käräjillekin, kuten 1753, jolloin Eerolan ja Pietilän isännät ja Pakaraisen puustellin haltija syyttivät Hannulan Heikki Erkinpoikaa liian suuren pelto-osuuden raivaamisesta yhteismetsään.

   Kaskiviljely oli Sappeessa vielä yleistä 1700-luvun lopulla.  Kauempana  oli kaikkien talojen yhteinen ulkometsä, josta haettiin hirret ja muuta tarpeellista puutavaraa. Ulkometsä oli yhteinen Luikalan, Salmentaan ja joidenkin sahalahtelaisten kylien kanssa.  [xvi] Sappeen viimeinen kaski poltettiin 1920-luvulla Hutilan maalla. Palokunta ei ollut saanut tietoa sen polttamisesta. Savut olivat herättäneet huomiota myös kirkonkylässä. Sappeelainen Simo Laine oli yksi niistä, jotka kiipesivät Nuijan talon katolle nähdäkseen, mistä savu tarkalleen nousi. [xvii]

 

Kylän yhteismylly ja yhteinen kalastus  

  Talojen yhteismylly kylän joessa oli vielä 1500-luvun lopulla yhteinen Salmentaan talojen kanssa. 1600-luvulla tämä jalkamylly oli vain sappeelaisten käytössä. Vuonna 1728 verotileissä mainitaan, että mylly jauhoi vain muutaman päivän vuodessa keväisin ja syksyisin. Mylly oli jo silloin huonokuntoinen. Se rakennettiin uudelleen 1730-luvulla. Silloin isännillä oli riitaa Hartikkalan rusthollin oikeudesta käyttää myllyä.  Asia oli useita kertoja käräjillä ja  ratkaistiin lopulta hovioikeudessa niin, että Hartikkala osallistui taannehtivasti rakennuskustannuksiin ja sai myllyoikeuden.  1700-luvun lopulla Sappeen mylly  oli ainoa yhteismylly Pälkäneellä. Henkikirjassa vuodelta 1860 mainitaan kylän myllärinä Samuel. Hänet oli sairaalloisuuden tähden vapautettu henkirahan maksamisesta. Vuosisadan lopulla Pälkäneellä oli käytössä kaikkiaan neljä vesimyllyä, joista Sappeen mylly oli yksi.[xviii]

  Kalastusta harjoitettiin ilmeisesti kaikilla kylän järvillä, yhteistä nuottakalastusta Pälkänevedellä.  1700-luvun lopulla sappeelaisilla oli kolme nuottaa, joilla he saivat syksyisin ja keväisin muikkua ja kuoretta. [xix] Kyläjärvestä Pälkäneveteen laskeva joki, jolle ei ole vakiintunut käyttöön yksiselitteistä nimeä, on myös ollut tärkeä kalastuspaikka. Tauno Niemisen jäämistöstä löytyneiden asiakirjojen joukossa on käräjäoikeuden pöytäkirjan ote, jossa aiheena on sappeelaisten kiista jokikalastuksesta. Pöytäkirjaotteesta ovat säilyneet vain sisäsivut, joten päiväystä siinä ei ole. Ajankohta on ollut vuosien 1865 – 1883 välillä. Siinä viitataan  Keisarilliseen kalastuslakiin 4.12.1865, joten käräjät on pidetty sen jälkeen. Asianosaisista Matti Juhonpoika Eerola kuoli 28.3.1883, joten se on ajankohdan toinen raja.  

  Joesta käytettiin nimitystä  Myllyoja. ”...fiskande uti Myllyoja benämnda genom Sappis by löpande bäck medelst rismjärdar”. Käräjillä todettiin, että kylällä oli käytössä yhteisesti sovittu ”byalag”, kylälaki. Sen mukaan asukkaat yhteisesti säynävän kutuaikaan laittoivat jokeen risuista tehtyjä mertoja, joihin kalat hätisteltiin:” ..rismjärdar, hvari fisken under lektiden indrifvits genom pulsande och stötande.” Erik Tuomaanpoika Hutila ja hänen poikansa Heikki syyttivät Reinhold Juhanpoika Alhoa, tämän poikaa Reinholdia ja Matti Juhonpoika Eerolaa, että he olivat ominpäin kalastaneet merralla ja verkolla joesta hyvällä menestyksellä:  ”så fylld med idar, hvaraf större delen fångats i mjärdan och öfriga delen erhållits ur i bäcken utlagda nät.” Todistajiksi oli kutsuttu seppä Henrik Hacklin, rusthollari Walfrid Juhanpoika Hartikkala, torppari Kustaa Adaminpoika Kallionpää, Rantalan renki Juho Benjaminpoika ja Oksalan renki Kalle Kustaanpoika Kukkolasta. Käräjien päätöksen mukaan syyte koski yhtä lailla myös haastajia, koska myös Hutilat olivat kalastaneet aiemmin samalla tavoin. [xx]

 

Isojako

  Sappeessa isojako aloitettiin 1760-luvulla. Maanmittari J. Rungius laati vuosina 1763 ja 1764 kylästä kartan valmistellessaan isoajakoa. Niittyjen jaosta sappeelaiset isännät saivat kiitosta sopuisuudestaan Uudenmaan ja Hämeen  läänin talousdeputaatiolta, joka piti kokoustaan Laitikkalassa. Kyläläiset olivat ilmeisen yksimielisiä ryhmäkylän purkamisesta. Talot antoivat vuonna 1764 maanmittari Johan Rungiukselle vapaat kädet jakaa niityt. Silloin myös jo sovittiin, että Pietilä ja Pakarainen siirtyisivät Kyläjärven pohjoispäähän. Kylään jäävät maksoivat heille yhteisesti muuttoapua kahdeksan hopeatalaria äyrinmaata kohti. Heille myös luvattiin peltolohkot ”Peräjoen kulmalta”. [xxi]  

  Jakokirja vahvistettiin vuonna 1791. Sappeessa oli silloin kymmenen taloa: Hartikkala 1 :(tiluksen kokonaispinta-ala isossajaossa 210 tynnyrinalaa/ noin 104 hehtaaria, josta peltoa 17 ta/8,4 ha, metsää 167 ta/  82,50 ha, loput niittyä); Hartikkala 2 : (kok 216 ta/106 ha,peltoa 19 ta/9,38 ha, metsää 165 ta/ 81,51 ha); Rantala : (kok 280 ta/ 138,32 ha,peltoa 17 ta/8,40 ha,metsää 232 ta/114,60 ha) ; Pietilä: kok 317 ta/ 156,60 ha, peltoa 19 ta/ 9,38 ha, metsää 269 ta/ 132,89 ha); Pakarainen: (kok 176 ta/ 86,94 ha, peltoa 11 ta/ 5,43 ha, metsää 146 ta/ 72,12 ha); Hannula: (kok 224 ta/ 110,66 ha, peltoa 15 ta/7,41 ha, metsää 174 ta/ 85,96 ha); Heikkilä: (kok 212 ta/ 104,72 ha, peltoa 9 ta/ 4,45 ha, metsää 181 ta/ 89,41 ha); Terva: (kok 228 ta/112,63 ha; peltoa 15 ta/7,41 ha, metsää 182 ta/ 89,91 ha); 

Eerola:(kok 224 ta/ 110,66 ha, peltoa 14 ta/6,92 ha, metsää 186 ta/ 91,88 ha); 

Hutila: ( kok 237 ta/ 117,08 ha, peltoa 15 ta/7,41 ha, metsää 186 ta/ 91,88 ha) Takametsien jako toteutui vasta 1800-luvun puolella. Viimeisiin jaettaviin alueisiin kuului Jouttenpohjan yhteismaa, josta käytiin aitoolaisten kanssa kiistaa. Sen jako vahvistettiin vuonna 1833. [xxii] 

  Talojen siirtoa etäämmälle toisistaan edisti myös kylää kohdannut uusi koettelemus. Tuhoisa  tulipalo runteli jälleen vanhaa kylää vuonna 1831. Lokakuun 5. päivän vastaisena yönä paloivat Tervan, Hutilan ja Eerolan rakennukset riihtä lukuun ottamatta. Tuli oli päässyt irti Eerolan pakarituvassa. [xxiii]

  Isonjaon järjestelyjä jatkettiin niin, että vuonna 1896 voitiin talojen metsäalueidenkin rajat vahvistaa.                       

  Talojen elämästä 1900-luvun alkaessa kertoo omalla tavallaan Heikkilän talossa 1908 toimitettu perunkirjoitus vanhan emännän Vilhelmiina Kustaantyttären kuoltua:  

”Wuonna 1908 joulukuun 12 päivänä toimittivat kirjoitetut uskottuina miehinä kalun kirjoituksen Pälkäneen pitäjän Sappeen kylässä Heikkilän perintötalossa sieltä wiimmes Elokuun 16 p kuolleen Leski emännän Wilhelmiina kustaan tyttären perään joka kuollessaan jälkeensä jätti Perilliseksi laillisessa ijässä oleva poika Juho Henrik Juhonpoika Heikkilä joka myös edes antoi pesässä olevat varat

Joka tapahtui seuravaisessa järjestyksessä 

                                                                             Mk           penniä

                 Talo   arvattu                                      8000

          Kotona olevia rahoja                                  230

Rautakaluja

1        rautakanki 3 petkelettä  vasara hohtimet     2

2 työ ja 2 hakokirvestä ja käsisaha                        1            50

2 viikatetta 2 sirppiä  3 vesuria                                            50

3 veistä 1 purasin  2 höylää                                                  25

1 rautalapio  1 talikko   ja vanha puntari              1

1 kahvipannu ja kahven kalut                                2

3 pataa  1 jalkapannu ja rikkiön paistinpannu      10          25

2 tiinua 5 saavia  2 ämpäriä                                   2           50

10 pyttyä 3 kiulua ja 2 puutappia                           1            50

4 sänkyä  1 piironki                                                 20

2 kaappia 6 pöytää 2 lavittaa                                 8           25

8 toolia 1 arkku  2 vakkaa                                      6           25

2 kalja tynnyriä ja ratti ja 2 kauhaa                        3          5

          vaimmon vaatteita

10 hametta ja 1 talvipalttoo                                   15          15

3 röyjyä  6 paitaa                                                    2            40

1 silkki  1 saali  3 liinaa                                          2            70

2 kenkät 1 tallukat  2 sukat                                    5            15

2 täkkiä 2 vällyt  8 raitia                                        25          75

10 tyynyä ja 2 pöytä tuukia                                    12          25

1 hevonen                                                                525

länket ryykit sitolkka ja suitset

vanha huono kirkkoreki ja työrekiaisat                                15

vanhat rinni rattaat pyörineen                                5

retelirattaat puuakselin kanssa                               2            75

rauta akseli ja huonot pyörät ja korit                    5            15

vanha äjes ja lata ja puuperät sahrat                    1            15

yksinäinen koukku ja parin kalut                                          20

2 satulaa ja silat                                                      6            50

1 kani matti ja laitiot                                              1            15

2 läkkikannua ja 2 lapioo                                                     15

2 lamppua ja 1 kynttilänjalka                                               35

10 lautasta 10 paria veitsiä                                    2            50

6 pikaria 2 vatia ja lusikat                                      1            10

1 posliini tooppi ja seinäkello                                 3            70

kaikki leivin kalut                                                   3            25

2 rukkia ja kerin ja vyhlinpuut                               3            15

1 paatti ja terva astia                                             3            75

vanhat kankaspuut                                                                15

6 säkkiä 2 pussia ja köyttä                                                    50

loukku ja lihta                                                                       15

1 tahko ja eläimen kelloja                                      1            35

vanhoja lukukirjoja                                                              75

1 peili ja hevosen loimi                                           1            75

          

                   saatavia                                                8350

Kaikki yhteen                                                          17 284-  60

 

Menoja

Hautajaiskustannus                                                525

Kalunkirjoituksen toimitus arvio miesten palkka       8

Kalun kirjoihin tarvittavien karttamerkkien 

hinta ja niitten kustannus                                       42

Vaivasten osuus 1/8 sadalta

          maksetaan                                                      22

Kaikki maksot yhteen                                             597 

 

Pesään jääpä vara                                                  16 682 markkaa – 60  penniä

 

Tämän perunten maksoineen ja satavinneen tietoni mukaan oikeen ilmoitan 

Vakuuttaa yllämainittu  J Heikkilä   Kirjoittama

 

Näin toimitetuksi kuin edellä oleva kalu kirja osottaa.

Todistaavat 

Paikka ja aika kuin ylempänä 

H Hutila                                                                   Fredrik Vähäoja 

                                                                                (puumerkki) 

Vaivasten osuus 22 markkaa maksettu Pälkäne 12/1 1909  Emil Kankainen”[xxiv]

 

Torpparit

  1700-luvun loppupuolella syntyi torpparilaitos, jolloin talo antoi torpparilleen vuokralle sovitun osan tilasta. Torppaa perustettaessa tehtiin aina sopimus eli kontrahti, joka aluksi oli useimmiten suullinen. Kontrahdit tehtiin ainakin sukulaistorpissa useimmiten torpparin ja hänen vaimonsa eliniäksi, saattoipa torppa joskus periytyä heidän lapsilleenkin. Myöhemmin tuli käytäntöön 50 vuoden määräaikainen kontrahti. 

  Torppari sai sopimuksen mukaan haltuunsa torpan rakennukset ja raivaamansa pellot sekä tietyt niityt ja suot. Metsästä sai ottaa puuta huoneiden rakennustarpeiksi aidaksiksi ja polttopuuksi, mutta mitään ei saanut myydä. Peltoa sai raivata tarpeen mukaan. Vuokrana etuuksien edestä torpparin piti tehdä taloon taksvärkkiä, jonka määrä vaihteli parista viikosta yhdeksäänkin viikkoon vuodessa. Taksvärkki tehtiin talon ruuassa ja työkaluilla. Uusissa metsään rakennettavissa ja raivattavissa torpissa taksvärkki oli aluksi yleensä pienempi kuin valmiissa torpissa. Taksvärkin määrä lisääntyi yleensä muutaman vuoden kuluttua, kun torppa tuli paremmin toimeen. 1800-luvun puolella torppari saattoi maksaa vuokransa myös rahana. Vasta vuoden 1902 maanvuokralaki määräsi uudet kontrahdit kirjallisiksi.

  Tuomo Koukkulan mukaan Sappeen ensimmäiset kolme torpparia vuonna 1800  olivat Yrjö Yrjönpoika ja Antti Heikinpoika Pentinveräjä Hartikkalan maalla, sekä Kustaa Antinpoika  Pakaraisen maalla.[xxv] Vuodelta 1855 olevassa laajassa monen pitäjän kartassa on Sappeesta mainittu kylän nimen lisäksi vain kaksi paikannimeä, molemmat torppia Kyläjärven pohjoispuolella: Pentinväret ja Humalanoja. Pentinväret eli Pentinveräjä on nykyisen Kiukaantaustantien vaiheilla.  Sappeen torppia oli vuonna 1830 seitsemän ja vuonna 1860  jo yksitoista. Pälkäneellä niitä tuolloin oli kaikkiaan 143.[xxvi]

  Pälkäneen seurakunnan rippikirjoissa torppia on talojen maalla mainittu seuraavasti: Hartikkala: Kaituri, Järvenpää,Pentinveräjä ; Pakarainen: Pitkälahti; Eerola: Arakoski, Hiukko ,Jokipolvi; Terva: Arajärvi;  Hannula: Wähäoja, Kallionpää ; Rantala: Saarijoki, Mäkelä, Savijoki ; Pietilä: Hakosilta; Hutila: Kolu ; Heikkilä: Saarijoki; Luikalan Mikkola: Särkikoski; Salmentaan Tauranen:  Järvenpää Soukko.[xxvii]      

  Torpparin tekemästä kirjallisesta vuokrasopimuksesta on esimerkkinä ”Wuorroliitto” vuodelta 1874, jolloin Malakias Mikkelinpoika Pitkälahti jatkaa torpan vuokraamista Amos Nestor Fredrikinpoika Pakaraiselta.

 ”Wuorroliitto

 

Tämänkautta ulos vuorroon minä alekirjoitettu Arendaattori Pakaraisen Kersantin tilalle Pälkäneen Sappeessa yhden sanotun talon tiluksilla olevan torpin nimeltä Pitkälahti sen entisellen asukkaallen Malachias Mikkelinpoika Pitkälahdellen kymmeneksi vuodeksi lukien puolipaastosta vuonna 1875 niin samaan aikan vuonna 1885. seuraavilla ehdoilla ja verolla.

1.                  Torppari saa haltuunsa kaikki ne tilukset jotka tähänkin asti ovat hänen hallussaan olleet, josta hänen pitää maksaman minullen joka vuosi raha veroa yksi sata ja kaksikymmentä 120 Suomen markka ja pitää tekemän Pakaraisen taloon joka vuosi suvella kolme jalka työpäivää talon ylöspidolla, sekä pitää hänen joka vuosi tehdä yksi matka Hämeenlinnan kaupunkiin omalla ylöspidollaan Hevoisellensa ja ittellensä, johon minä panen hänellen kuorman meno matkallen , kuin myös joka vuosi pitää hänen silloin kuin meidän ittekkin olla sannan vedossa meidän Isollen maantiellen, sekä pitää maksaman minullen joka vuosi 1 leiviskä suolattua voita.

2.                  Pittää hänen pitämän torpin Pellot niitut ja Huoneet sekä Aidat tavallisessa voimmassa, sekä nauttia mettää tarpeekseen joka vuonna siltä Lohoolta kuin meidänkin nautitaan, mutta missä minun ja torpin viljelykset sattuu yhteen niin niistä raja aidoista on jo erikseen meitin välillämme sovittu, vaan niemessä oleva Pietilän ja meidän raja aita niin siitä osasta joka siitä meidän Taloon kuuluu pidän minä toisen puolen voimmassa ja Pitkälahti pitää toisenpuolen, joka kaikki Tämän kautta vakuutetaan Pälkäneen Sappeessa. se   1. päivä joulukuuta 1874.

Amos Nestor Fredrikinpoika Pakarainen

                                       (puumerkki)

                           

 

                                            Edellä olevan vuoroliiton kanssa olen tytyväinen ja sitounnun sen 

                                            Vilpittömästi pitämään paikka ja päivä kuin ylempänä

 

                                                                                       Malachias Mikkelinpoika Pitkälahti

                                                                                                             (puumerkki)

 

                                            Todistaa

                                            Gustaf Markunpoika Järvenpää              Matts Kyden, piiskaaja

                                            Ittellinen Sappeesta 

                                                                 (puumerkki)                                              (puumerkki) 

 

                                            Kirjoitti    Gustaf von Qvanten”[xxviii]

 

Itselliset ja käsityöläiset  

   Talollisten ja torppareiden lisäksi väestöön kuului lampuoteja eli vuokraviljelijöitä, itsellisiä, käsityöläisiä, sotilaita, palkollisia eli piikoja ja renkejä, sekä syytinkiläisiä.  Rippikirjoissa ja henkikirjoissa kaikki väestö on merkitty talojen nimiin sen mukaan, kenen palveluksessa he olivat tai kenen maalla asuivat. 

  Monet Sappeen talot ovat jossakin vaiheessa olleet vuokraviljelyksessä. Tilaa hoiti lampuoti. Pisimpään näin oli tilanne Pakaraisen kohdalla, josta tuli 1698 sotilasvirkatalo eli puustelli. Terva oli vuokralla 1850-luvulla, Eerola 1890-luvulla, Hannula 1800-luvun lopulla, Pietilä 1900-l alussa, Heikkilä  1910-luvulla.[xxix]

  Ennen isoajakoa maapohja oli periaatteessa kylän yhteistä, josta maa tonttien ulkopuolella oli sopimuksin jaettu talojen kesken.  Itselliset  asuivat omissa kodeissaan usein ns mäkitupalaisina jonkun talon alueella. Isossajaossa kaikki maapohja jaettiin talojen kesken tarkemmin. Eino Jutikkala kertoo Pälkäneen itsellisten elämästä 1800-luvulla, että  itsellisten asunto ja pellot katsottiin asukkaiden omaksi, maapohjan omisti talo. Itselliset kasvattivat perunaa, joskus suviviljaakin, pihalla saattoi kasvaa omenapuu. Maksua vastaan oli mahdollista kasvattaa talon pellossa pellavaa ja perunaa. Lisäansioita toivat kehruu ja kankaankudonta. 

    Päivätyöstä talossa sai myös palkkaa: kesällä 60 penniä, talvityöpäivästä sai 25 penniä. Riihiaikaan palkkana oli yleensä koko puimisen ajalta kappa viljaa, noin viisi litraa. Muonamies  oli itsellinen, joka sitoutui tekemään läpi vuoden pari kolme päivää viikossa töitä talossa. Hän saattoi olla myös  toisessa talossa viikon toisen osan. Vuosipalkka oli tynnyri viljaa vuosipäivältä, saappaat, rohtimiset housut, mekko, palanen peruna- ja pellavamaata. [xxx] Sappeessa tyypillinen itsellisten asuma-alue oli Mäkipää  vanhan kyläkeskuksen yläpuolella. 

  Ensimmäisinä ammattikäsityöläisinä  kyliin tarvittiin asutuksen vakiinnuttua seppiä. Kyläsepän ammatti oli arvostettu. Hänen kanssaan tehtiin vuosisopimus yhteisesti. Joka talo maksoi hänelle vuosimaksun talon hevosluvun mukaan. Talon työssä oloajan hän oli talon ruuissa. [xxxi] 1830 henkikirjojen mukaan Sappeessa toimi seppänä Pekka Sahlström. Käsityöläisillä oli useimmiten ruotsinkielinen sukunimi. Käytäntö oli peräisin jo 1750-luvulta. [xxxii] Hauholaissyntyinen Antti Erikinpoika Grönvall muutti perheineen Sappeeseen 1834 ja viipyi täällä vuoteen 1845. [xxxiii] Hutilan maalle muutti 1857 seppä Erik Juho Körender vaimonsa Leena Maija Juhontyttären kanssa. Heillä oli kolme lasta.  Körenderillä oli kahden vuoden ajan oppilaana Heikki Juho Heikinpoika, joka muutti sitten 19-vuotiaana Sahalahdelle.[xxxiv] Seurakunnan  kuolleiden kirjassa kerrotaan, että entinen seppä Heikki Svensson 6.3.1864 kuoli 51-vuotiaana hengenahdistukseen. Hän oli syntyisin Kuhmalahdelta, vaimonsa Johanna Kangasalta. Sama kirja  käyttää neljä vuotta myöhemmin nimitystä ”Sappis smed”, Sappeen seppä, Samuel Erikinpoika Råmanista, joka kuoli  silloin 40-vuotiaana lavanlautiin. Hänen vaimonsa Anna Stina Rickhardintytär oli syntyisin Sahalahdelta, Råman itse Pälkäneeltä Erik Humalojan poika.   Hutilan maalla asui 1880-luvulla seppä Henrik Kustaa Hacklin.[xxxv]

  Muita käsityöläisiä olivat räätälit ja suutarit, joiden palkkaus ei ollut seppien tasoa. Sappeessa mainitaan asuneeksi 1830 räätäli Heikki Sundberg . [xxxvi] Juho Adenius (s.1815)  asui perheineen Sappeessa vuoteen 1841 asti.  Hänen sahalahtelainen oppilaansa Kaarle Kustaa Saxbäck s.1826 viipyi Sappeessa vuodet 1842-44 ennen muuttoaan Tampereelle. [xxxvii] Räätäli Mooses Manu Moseksenpoika Eklund asui Tervan maalla. Hän oli syntynyt Ruovedellä ja eli vuosina 1834-1904. [xxxviii]  

  Sappeen Pakaraisen maalla asui omassa  pitäjässä syntynyt pitäjänsuutari Kaarle Juhonpoika Sandberg (s. 1809). Vaimo Hedvig Kaarlentytär (s.1807) oli niinikään pälkäneläisiä.[xxxix] 1830-luvun lopulla kyläläisten kenkiä teki suutari Tuomas Tuomaanpoika Videnius, s.1814 Pälkäneellä. Hän asui vaimonsa Kristiina Juhontyttären ja kahden poikansa kanssa Hutilan maalla. Hän muutti Särkikosken torppariksi 1847.  Vuonna 1843 kylään muutti kangasalalainen 21-vuotias  suutari Heikki Antinpoika Caulén. Hän avioitui Johanna Juhontyttären kanssa seuraavana vuonna. Caulénin oppilaana oli 1832 syntynyt Frans Oskar Erikinpoika. Eerolan maalla asui 1857 alkaen suutari Erkki Juho Erkinpoika, joka oli syntynyt Hauholla 5.7.1813. Hauholla oli syntynyt koko muukin perhe, vaimo Sofia Heikintytär s. 1802 ja pojat Kalle ja Juho. Suutareista kylän tunnetuin aatelinen lienee Gustaf von Qvanten. Hän oli syntynyt Kangasalla 24.8.1835 Walborg ja Henrik von Qvantenin perheeseen. Hänen käsialansa on tuttu monessa nykyisessäkin kotiarkistossa, sillä hän kirjoitti useimmat sappeelaisten asiakirjat  1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. 1896 henkikirjoissa hänet on merkitty asuvaksi Hannulan maalla, sitä ennen Rantalan. [xl]  Rakel Forsman muisteli isänsä Juho Eerolan kertomusta kinkereiltä: ” Se oli vähän ninkun kiukkunen lukkarille, taikka niitten välit oli vähän huonot. Lukusilla kun huudettiin nimeltä näitä jokaista, että onko se paikalla. Tää Qvanten, sehän oli suutari. Niin lukkari sano:”Suutari von Qvanten”, kun ei mitään muuta keksiny.”[xli]  Gustaf von Qvanten oli aviossa Erik Humalojan tyttären Marian kanssa. 

  Erityinen ammattikunta oli piiskaaja eli rippikirjoissa ”risare”. Tämä ammattikunta oli esivallan palveluksessa toimeenpanemassa annettuja rangaistuksia. Piiskaaja Matti Juhonpoika Kydén (1823- 1868) asui perheineen Hartikkalan maalla. Hänen poikansa Matti Matinpoika Kydén (s.1846) jatkoi isänsä ammatissa.[xlii]  

 

Myllärit ja sahanhoitajat

  Arajärvestä Kyläjärveen laskevan joen Arakoskessa oli edelleen 1800-luvulla riittävästi vesivoimaa pyörittämään ainakin osan vuotta myllyn ja sahan koneistoja. 1888 piirretyssä kartassa on kosken alajuoksulle merkitty Eklundin mylly ja ylemmäksi perustettavan sahan tontti. Kartta liittyy anomukseen, jolla kaksi talollista Heikki Joonaanpoika Rantala ja Gustaf Helander Hannula anoivat  9.4.1888 lupaa perustaa koskeen sahan. Alueen muilla maanomistajilla ei ollut hankkeeseen huomauttamista.  Juha Matinpoika Heikkilä, Aleksander Simonpoika Hardikkala, Efraim Walfrid Hardikkala ja Gustaf Adolf Pietilä vahvistivat puumerkeillään seuraavan kirjeen, jonka kylän kirjuri Gustaf von Qvanten oli muotoillut: ”Koska talolliset Pälkäneen pitäjän Sappeen kylässä Gustaf Helander Hannula ja Heikki Joonaanpoika Rantala sanoovat, että heillä on aikomus laittaa yhden huoneen tarvis-sahan Sappeen kylän maiden läpitse juoksevaan Arakosken joen pudotukseen, ja ovat pyytäneet meitä ilmaisemaan mikä meidän alekirjoitettujen mielipiteemme olisi siinnä asiassa. Niin saamme me lausua että meillä on kokonainen suosio asiaan, kuitenkin että meillä joilla kuilla on viljelysmaita arakosken pudotuksen ylipuolella. Niin teemme sen muistutuksen, Että Sahan omistajat eivät saa pidättää vettä Arakosken-pudotuksen ylipuolella niinpaljon, että meidän maamme kärsisi siitä jotakin tulva-vahinkoa.” Tämä ehto kirjattiin myös annettuun päätökseen. [xliii] Kustaa Helander kuoli 27.8.1899.  Saha siirtyi kokonaan Rantalalle. Sahanhoitajana toimi  1896 alkaen Aukusti Stiinanpoika Rantanen, joka oli syntynyt Luopioisissa 1852. Myös vaimo Maria Heikintytär oli Luopioisista. [xliv]

 

Sotilaat

  Ruotusotaväki lakkautettiin Porvoon valtiopäivillä 1809. Sotamiehet menettivät torppansa ruotutalollisille ja ratsutiloille takaisin. Entiset ruotusotamiehet joutuivat elämään tilapäistöiden varassa. Sappeessa eli hauholaissyntyinen Suomen sodan veteraani Johan Juhl (1777-1861), jolla oli asumus Hannulan maalla. Hänen nimensä mukaan vielä 1900-luvun alussa torpan paikkaa kutsuttiin nimellä Juulinaho. Johan Juhlin vaiheista on säilynyt tietoja aikansa sanomalehdissä. Helsingfors Tidningar 10.11.1850 vetosi avustusten saamiseksi  vielä elossa oleville Suomen sodan veteraaneille. Luettelosta ilmenee, että kaksi heistä asui Pälkäneellä. Toisen sukunimi oli Grip, mutta hänestä ei ollut tarkempia tietoja. Johan Juhlin vaiheista sodassa oli tarkka selostus. Hän oli ” liittynyt  19-vuotiaana Hämeenlinnan rykmenttiin, palvellut Viaporin varuskunnassa. Sodan alettua ja linnoituksen antauduttua vaeltanut Pohjanmaalle ja liittynyt Alavudella oleviin Suomen armeijan joukkoihin, osallistunut sitten kahdeksan päivän aikana taisteluihin, sen jälkeen osallistunut taisteluihin Herrasissa ja Virroilla, Ruonan taistelussa haavoittunut tykinkuulasta jalkaansa, taas osallistunut taisteluihin Vähässäkyrössä, Oravaisissa ja Kälviällä, eronnut armeijasta rauhan tultua Länsipohjassa. Pälkäneelle tultuaan Johan Juhl oli elättänyt itseänsä metsästämällä ja viljelemällä perunoita raivattuaan sitä varten pellon. Hän oli raittiina ja ahkerana selvinnyt tähän asti, mutta nyt pieni eläke ei enää kauan riittäisi elannoksi.”[xlv]

   Johan Juhl oli tämän vetoomuksen julkaisemisen aikaan 73-vuotias veteraani. Hän oli aviossa pälkäneläisen Anna Matintyttären kanssa. Vaimo kuoli 21.10.1854 vesipöhöön. Juhl solmi uuden avioliiton Helena Kabrielintyttären kanssa s.21.10.1816.  Johan Juhl kuoli  83-vuotiaana 15.2.1861.[xlvi]  Sanomalehti ”Hämäläisen” pälkäneläinen kirjeenvaihtaja huomioi vuosikatsauksessaan myös Juhlin kuoleman: ”Yhden wuoden kuluessa owat seurakunnassamme kolme ansiollista miestä kuoleman majoihin muuttaneet: Herastuomarit Juha Knaapila ja Antti Sipilä, joista kumpainenkin 40 wuotta oli ollut lautakunnan jäsenenä sekä sotavanhus Juha Juhl, joka oli syntyny wuonna 1777. ”[xlvii]

  Rippikirjoissa mainitaan useita muitakin Sappeessa asuneita sotilaita. 1800 kylässä kuoli katarriin entinen sotilas Willberg 77-vuotiaana. Sotilas nimeltä Pekka Vik asui myös Sappeessa. Häneltä kuoli syyskuussa 1808  kaksi lasta punatautiin viikon sisällä. Sotilas Matti Strandman oli aviossa Beata Matintyttären kanssa. Heillä oli ainakin lapset Katariina ja Adolf Kustaa. Strandman kuoli vatsatautiin 69-vuotiaana 1818. Kesäkuussa 1824 mainitaan kylässä kuolleen ”Capitain A Joh Norström” sikotautiin 64-vuotiaana. Pietilän maalla mainitaan asuneen sotilaan leski Stina Erikintytär Hjelt (1765-1847). Rantalan maalla eli 1777 syntynyt Erik Simonpoika Sarlin vaimonsa Beata Antintyttären kanssa. Heidän poikansa hukkui Arajärveen 29.11.1824.  Hartikkalan maalla asunut Heikki Tuomaanpoika Packalén (s.1830) oli syntyisin Sahalahdelta. Ruotusotilas Johan Ahlman kuoli 4.8.1865 Sappeessa.  Henrik Savén (1836-1910) asui perheineen 1860-luvulla Hutila-Eerolan, myöhemmin Hannulan maalla. Vaimo oli pälkäneläinen Kustaava Kaarlentytär. Entinen sotamies Henrik Simonpoika Piik (s. 1842) oli syntyisin pälkäneläinen. Hän muutti Sappeeseen Helsingistä 1866 Rantalan ja 1870 Eerolan maalle. Vuonna 1898 perhe muutti Hannulan maalle. Vaimo oli myös pälkäneläinen Maria Kustaantytär (s.1836).   

Eerolan Jokipolven torppaan tuli tyttären Eriika Erkintyttären puolisoksi 1894 ”entinen alaupseeri” Juha Kustaa Juhonpoika Hutila (s. 1862).  [xlviii]

 

Palkolliset

  Joka talossa oli töissä piikoja ja renkejä. Rippikirjoja katsoessa voi äkkiseltään luulla palkollisia olleen joka talossa kymmenkunta. Samoille sivuille on kuitenkin merkitty usean vuoden tiedot. Palveluspaikkaa ehdittiin niiden aikana vaihtaa joskus parikin kertaa. Vuosien 1846-51 rippikirjojen mukaan Sappeen taloissa oli keskimäärin kaksi piikaa ja kaksi renkiä. Palveluspaikkaa vaihdettiin usein oman kylän talosta toiseen. Esimerkiksi Sahalahdella 1811 syntynyt Ulla Juhontytär  palveli Hartikkalassa vuoden 1845-46, sitten vuoden Hannulassa ja kolme Pietilässä. Benjam Benjaminpoika siirtyi vuoden  päästä Hutilasta Tervalle 1846. Kustaa Adaminpoika palveli Pietilässä vaimonsa Justiina Juhontyttären kanssa vuoden. He siirtyivät Heikkilään 1846.[xlix]

  Palkollisia tuli myös naapurikylistä ja – pitäjistä. Pälkäneen kirkolla oli joka vuosi syyskuun alussa markkinat, joilla palkollisia pestattiin. Aiemmin näitä pestuupyhiä oli useita, alkaen jo heinämaariasta.  Rengin vuosipalkka 1870-luvulla oli  rohtiminen takki ja housut, kaksi paitaa, kaksi paria saappaita, naula ( 0,425 kg) sukkavilloja ja 50-60 markkaa rahaa. Piikain rahapalkka oli vain puolet renkien palkasta, lisäksi he saivat kaksi paria kenkiä ja viljeltäväkseen kapanalan pellavamaata (1,54 aaria). Piika sai jouluksi villaliinan ja karjan uloslaskemisen aikaan kirjavan liinan.  Miehet saivat hevosten uloslaskun aikaan halstoopin viinaa. Vuoden palvelusajan jälkeen pyhäinpäivästä alkoi palkollisten ”itteviikko”.  Rengeillä vapaata kesti viikon, piioilla kaksi. He saivat pääsinkakkunsa, eli leipää, voita, lampaanlihaa ja kaloja sekä piimääkin itteviikon ajaksi.  Sillä ajalla taloihin monesti haettiin työapua itsellisiltä. Jos palkollisen koti oli kaukana, hän usein vietti itteviikkonsa palveluspaikassaan. [l]  

 

Ruotipiirit

  Pitäjän eri kulmilta oli valittu piirimiehiä, jotka veivät köyhäinhoitolautakunnan tietoon, jos joku vanhus tai sairas oli syytä asettaa ruotiin. Talot muodostivat ruotipiirejä, joissa hoidettavat viipyivät sovitun ajan. Jotkut jaksoivat tehdä töitäkin talossa. Ruotilaitos päättyi, kun kunta osti 1890 Kinnalan talon kirkolla. [li] Viimeinen Sappeen ruotivaivaiseksi kirkonkirjoihin merkitty  Kustaava kuoli 11.4.1889.[lii]

     

 

---